Nykyihminen

Nykyihminen on hyvin monitulkintainen termi.

Luonnontieteilijän näkökulmasta kyseessä on pystyssä kävelevä, puhumaan ja ties mihin jonninjoutavaan kykenevä, apinasta evoluution kautta kehittynyt nisäkäs.

Muiden eläinten vinkkelistä katsottuna puolestaan mokoma vaikuttaa kömpelöltä, hitaalta ja aivan liian helposti rähmälleen kaatuvalta otukselta, joka ei tunnu löytävän edes ravintoa luonnosta, vaan menee joka päivä jonkin ihmeellisen kivimohkäleen sisälle ja palaa sieltä kantaen lisä- ja säilöntäaineita sisältävää syötävää luonnossa hajoamattomissa pusseissa.

Yhteiskunnan silmissä ihminen on (asuinpaikastaan riippuen) suuren talouspelin nappula, jolla on yleensä jokin rooli, esimerkiksi veronmaksaja tai veronkiertäjä, säädyllinen tai rikollinen.

Nykyihminen ei itse juurikaan tiedosta omaa osaansa eikä välitä siitä, mutta kysymys kuuluu: miksi?
Vastaus on yksinkertainen.
Nykyihminen ei ehdi.

Nykyihmistä riivaa kiire ja stressi, deadlinet ja aikataulut. Opinnot on suoritettava mahdollisimman pian, jotta nykyihminen saa veronmaksajan roolin. Kuitenkaan laiska ei opiskelija saa olla, vaan kesälomat vietetään töissä, jotta vuokraisäntä ei heitä pihalle. Työelämässä pitää olla mahdollisimman pitkään ennen kuin omaksuu eläkeläisroolin. Jos töiden sijasta on lomalla, ei kuitenkaan saa olla toimettomana - loma pitää hyödyntää, siitä ei saa nauttia. Koko ajan pitää olla joko tekemässä jotain, menossa jonnekin tai ainakin suunniteltava jotain ja raportoitava siitä julkisesti, yleiskielenä hoono some.

Aina on oltava Internet-yhteyden äärellä, puhumattakaan puhelimesta, joka nykypäivänä luokitellaan taskussa kulkevaksi kameralla varustetuksi mobiilitietokoneeksi.

Nykyihmisen on jatkuvasti oltava tavoitettavissa. Mikäli ei vastaa puhelimeen, jotain täytyy olla tapahtunut, kenties onnettomuus, on vaikka hädässä. Todellisuudessa kyse mitä todennäköisimmin onkin hädästä - tarkemmin sanoen saniteettitiloissa hoidettavasta kyselytunnista tai täysistunnosta. Vaan räpläävät jotkut kosketusnäytöllisiä vehkeitään vessassakin käydessään, onhan kaikissa mahdollisissa tilanteissa osallistuttava arkikuvahaasteisiin napsimalla selfieitä.

Ubiikki mobiiliyhteiskunta ei siis jätä nykyihmistä rauhaan. Jos menneinä vuosina puhelimeen ei vastattu, oli kyseessä joko se, ettei olla kotona tai ettei haluta vastata. Kuitenkaan silloin mieltä ei pahoitettu niin nopeasti kuin nykyihminen suutahtaa tänä päivänä. Mikset vastannut, laitteesi jakaman sijainnin mukaan olit kotona juuri silloin. Yksityisyys on unohdettu, laitteet jakavat jopa mielialasi puolestasi, ellet nimenomaan kiellä niitä tekemästä niin.

Ja jottei turhan helppoa kuvaa nykyihmisen elämästä annettaisi, on muistettava kiireiden ja velvollisuuksien lisäksi elämän suorittaminen. Ihan vain olemaan ja elämään ei olla tultu. Pitää onnistua kaikessa mihin ryhtyy mahdollisimman hyvin ja on otettava vastaan haasteita.
Niin, haasteita. Arkikuvahaasteita, kuntoiluhaasteita, vatsalihashaasteita, pakarahaasteita, tipattomia tammikuita, lihattomia lokakuita, Movembereitä sekä Armpits 4 Augusteja.

Kaikki nämä haasteet tuovat ihmisen elämään paljon vaihtelua ja motivaatiota, kokeilua ja kokemuksia - sekä lisää tekemistä, lisää deadlineja, lisää menoja ja kuluja.

Sosiaalinen media onkin moisia haasteita pullollaan, etenkin kun älypuhelin käyttäjäänsä, nykyihmisparkaa koko ajan ystävällisesti niistä muistuttaa.

________________________

Yksi ironisimmista seikoista tämän tekstin kanssa on se, kuinka saatuani idean tallensin tekstin aiheen, teeman ja pääkohdat kännykkääni tekstiviestinä, koska se oli hetkellä lähin muistiinpanoväline.

Ilmastokehysriihi

On vuosi 2013. Ympäri maailmaa kasvihuoneilmiön ajama ilmastonmuutos on muokannut sääoloja, eikä Suomi ole näidenkään direktiivien kohdalla mikään poikkeus. Samanaikaisesti Suomen yhteiskuntapolitiikassa tehdään leikkauksia aivan kaikessa - säästösyistä, luonnollisesti.

Budjettirajoitukset koskevat ilmeisesti myös ilmastoa. Käytännössä koko kevät ohitettiin sen siliän tien, ja kaikki muu on etuajassa: uimakelit, helleaallot, mansikkasadot ja jopa ravustuskausi vaihtoivat ajankohtansa heinäkuusta kesäkuulle. Myös syksy tuli käymään aikaisin, koska taivaalta sateli vettä kuin...kukin kuvitelkoon mistä.

Sääolojen hallinnan lautakunnassa on käyty ilmeisesti jonkinlaisia neuvotteluita pöydän alla. Luontoäiti on tehnyt Jaakon kanssa erikoisen sopimuksen uimavesien lämpötiloista. Heinäkuun 25. päivänä Jaakko normaalisti viskaa kylmän kiven järveen pitääkseen hukkumistilastoja aisoissa, mutta Jaakon päivänä ilma olikin erittäin kirkas ja lämmin, mikä vanhan sanonnan mukaan tietäisi pakkasta seuraavaksi talveksi.

Sopimuksella siis ilmeisesti haluttiin rajoittaa auringon lämpöä talveksikin, koska salaisen pöytäkirjan mukaan Jaakko keksi tempaista kiven järveen saunan kiukaasta. Rantamökkinsä saunassa istunut pariskunta hälyttikin poliisit paikalle, kun suurikokoinen mies tunkeutui heidän löylyhuoneeseensa. Epäilty kuitenkin ehti pakenemaan paikalta jälkiä jättämättä, eikä vakuutusyhtiökään suostunut korvaamaan rautakaupasta ostettua arvokasta murikkaa, koska ovi oli murtautumishetkellä jätetty lukitsematta.

Seuraava talvi olikin hyvin pimeä, muttei kylmä. Jokin kohta sopimuksessa oli jäänyt täyttämättä, liekö luontoäiti unohtanut ilmoittaa kokouksesta poissaolleelle Pakkasukolle asioista. Manner-Suomen keskitalvi sitten ei ollut oikeastaan muuta kuin Britannian rannikoseuduille tyypillistä sumuista räntäsadetta.

Vielä kesällä 2014 Suomen sääolot tuntuvat olevan yhä nurjallaan. Toukokuussa lämpömittarit putoilivat seiniltä, koska lämpötilaa määrittävä neste suorastaan kiehui kaksi viikkoa. Sitten palattiinkin moneksi viikoksi kevättalveen; suomalaisten jostain syystä jo helmikuussa vihreänä rehottaneet nurmikot kuorrutettiin juhannusviikkoa varten lumella.

Heinäkuun alussa lämpötila on palautunut hitaasti totutulle tasolle, mitä nyt paikallisia kuuroja ja ulkopaikkakuntalaisia sokeita esiintyy ukkos- ja metsäpalovaroitusten ohessa ainakin Pohjois-Savossa.

Miksi näin? Säästääkö luonto jossain? Ilmeisesti luontoäiti leikkaa medialta piilossa laadittujen direktiivien turvin maailman kesälämmityskuluissa ja tarjoaa tilalle sateen muodossa vettä, tuota kaiken elämän alkuelementtiä.

________________________

Tämän tekstin perimmäinen idea juolahti tosiaan mieleen Siilinjärven kunnankirjaston tiskin takana jo heinäkuussa 2013, kun sää ei todellakaan noudattanut vuodenaikojen konventioita.
Puhuin ideasta ääneen kirjastokollegani kanssa juuri kun olimme avanneet kirjaston ovet, ja valehtelematta minuutti juttelutuokiomme jälkeen seuraava asiakas löi palautustiskiin kirjan Ilmastonmuutos ja yhteiskunta.
En valehtele, tälle on todistaja.

Opiskelijaa à la pro gradu

Tervetuloa taas kokeilevan kurjuuden keittiöön! Kokkaamme joka viikko terveellistä ja ravitsevaa epätoivoruokaa puhtaista kotimaisista aineksista. Tämänkertainenkaan ateriamme ei tule olemaan poikkeus, sillä valmistamme perinteistä yliopisto-opiskelijaa pro gradu -kastikkeessa.

 Hanki ensin yksi kokonainen suomalainen opiskelija. Suosittelemme käytettäväksi joko tuoretta tai parilla välivuodella marinoitua ylioppilasta. Esikypsennä opiskelijaa pääsykokeissa ja hiillosta häntä viivyttämällä tuloksia pari kuukautta hyvän stressitason takaamiseksi.

 Esikypsennyksen jälkeen (vaiheessa, jossa asiantuntijat sanovat ylioppilaan kypsyneen ns. fuksiksi) voi keitokseen lisätä maun mukaan huolia, murheita ja turhia toiveita sekä mahdollista päänvaivaa sivuainevalinnoista. Kerrassaan loistavia mausteita saa myös Kelasta; tämänkertainen reseptimme sisältää hyppysellisen opintotukihakemuksia. Jätä fuksi maustamisen jälkeen kypsymään kannen alle perusopintoliemeen noin vuodeksi.

 Kaada liemeen aineopinnot ja pilko valmiiksi sivuaineet tarjottimelle. Lisäile sivuaineita keitokseen kurssi kerrallaan ja nosta hellan vaatimustaso noin kaksinkertaiseksi. Mikäli vaikuttaa siltä, että liemessä ei ole tarpeeksi opintopisteitä, voi sekaan heitellä hieman uhkauksia opintotukien takaisinperinnästä. Anna kypsyä tasaisesti vielä noin vuoden ajan.

 Ota esiin proseminaarivuoka ja kaada keitos siihen. Opponoi hyvin asiallisen maun säilyttämiseksi. Laita vuoka uunin keskitasolle noin 180 opintopisteeseen 1–1,5 vuoden ajaksi. Ota keitos hetkeksi ulos ja siivilöi tässä vaiheessa pois liemestä syntynyt kandidaatintutkinto, arvostele ja lopuksi silppua se huolella. Lisää vastasilputtu, tuore kandidaatintutkinto mausteeksi. Purista rivakalla otteella opiskelijasta loputkin mehut erilliseen astiaan kastiketta varten. Käännä uunin lämpötila 300 opintopisteeseen ja aseta keitos aivan uunin alatasolle.

 Valmista kastike: sekoita kandidaattivaiheessa puristetun elämännesteen sekaan makusi mukaan reilusti unettomia öitä ja pari hermoromahdusta – tätä reseptiä varten olemme varanneet hyppysellisen tuoretta, englannista tuotua burnoutia. Ota kypsä opiskelija uunista ulos, tarjoile kastikkeen sekä opintolainan korkojen kera.

________________________

Tämä pakina julkaistiin ensimmäisen kerran Itä-Suomen ylioppilaslehti Uljaassa vuonna 2012.
Teksti oli myös luovan kirjoittamisen kurssin harjoitustehtävä sekä ensimmäinen kirjoittamani pakina.

Uskalias pakinoitsija esittäytyy

Yliopisto-opintojen aikana luovan kirjoittamisen kurssilla opiskeltiin monenlaisten tekstien kirjoittamisen konventioita sekä luonnollisesti kirjoiteltiin mokomia itse.

Tekstilajien joukossa oli pakina, lyhyt, yleensä humoristinen ja iskevä teksti, jollaisia on Suomessakin kirjoitettu jo vuosikymmenien ajan sanoma- ja aikakauslehdissä sekä nykyään myös Internetissäkin.

Monet blogitekstit voidaan ilman erityismainintaa luokitella pakinoiksi, mutta näiden sivujen tarkoitus on toimia The Urho -taiteilijanimen sivussa päivittyvänä pakinablogina.

Kirjoittajahan olen luonnollisesti minä itse.
Uskali-nimimerkin loin mainitsemallani luovan kirjoittamisen kurssilla. Kunkin kirjoittajan tuli keksiä itselleen nimimerkki, ja itse halusin, että sillä on sekä informatiivisesti että etymologisesti suurempikin merkitys kuin että "no se nyt kuulosti hyvältä."

Kunnollinen nimimerkki on minun mielestäni lyhyt ja ytimekäs. Halusin, että siinä on sama alkukirjain kuin omassa nimessäni, joka muutenkin viittaa urheuteen ja uskallukseen. Kuitenkin, koska pakinat ovat napakoita ja teräviä tekstejä, on niidenkin kirjoittajan syytä olla piikikäs kuin naskali. Vielä kaiken päälle oli mielestäni sopivaa, että aloitteleva, alaan aikaisempaa kokemusta melko vähän omaava kirjoittaja on alalla myös hieman noviisi, kokeneempien mielestä siis pikkuinen naskali.

Lyhyesti sanottuna: uskalias, piikittelevä aloittelija.